Suomen Lucia 2024 on valittu. Hän on Daniela Owusu, kotoisin Kirkkonummelta.
– Tuntuu todella hyvältä, olen erittäin iloinen ja ylpeä! Ennen kuin sain tiedon tänä aamuna, tunsin adrenaliinin virtaavan. Nyt kun tiedän lopputuloksen, voin vihdoinkin ottaa vähän rennommin, Daniela Owusu sanoo.
– Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat äänestäneet minua, ja kaikkia, jotka ovat osallistuneet Lucia-keräykseen riippumatta siitä, ketä he äänestivät. Olen myös todella kiitollinen kaikille ystävilleni ja perheelleni, jotka ovat auttaneet minua paljon kampanjan aikana, olleet mukana ja uskoneet minuun.
Millainen Lucia sinusta tulee?
– Minusta tulee huomaavainen, energinen ja iloinen Lucia, joka aina pyrkii kohtaamaan kaikki positiivisella tavalla. Olen todella onnellinen siitä, että voin olla Lucia, joka näyttää, että kuka tahansa voi olla Lucia. Yritän välittää Lucian sanomaa niin paljon kuin voin ja toivon, että voin inspiroida lapsia ja nuoria.
– Eniten odotan kohtaamisia ihmisten kanssa ja sitä, että saan esiintyä seurueeni kanssa niille, jotka tarvitsevat valoa ja energiaa. Odotan innolla myös kuoroharjoituksia ja Lucia-kuoron yhteisöllisyyttä. Kaikki kuorolaiset ovat ihania ihmisiä ja tiedän, että he tukevat minua.
Kolmeviikkoinen ehdokasaika oli Owusulle intensiivistä aikaa.
– Tein todella paljon, kaiken minkä vain keksin, vierailin eri paikoissa ja kampanjoin sosiaalisessa mediassa. Yritin myös tavoittaa suomenkielisiä ja nuoria, jotta hekin äänestäisivät ja lahjoittaisivat Lucia-keräykseen – onhan kyseessä koko Suomen Lucia, ei vain suomenruotsalaisten. Olen ollut stressaantunut, mutta tämä on myös ollut todella hauskaa aikaa!
Daniela Owusu on kiitollinen siitä, että on saanut kampanjoida yhdessä muiden ehdokkaiden kanssa.
– Kaikki ehdokkaat ovat hienoja ihmisiä, kuka tahansa heistä olisi ollut erinomainen Lucia. Monet heistä ovat mukana Lucia-kuorossa ja onkin todella hauskaa, että saan esiintyä heidän kanssaan. On vain harmillista, ettei koko ehdokasjoukko välttämättä tapaa pitkään aikaan, koska osa asuu kauempana, tulen kaipaamaan heitä!
Myös Folkhälsan kiittää kaikkia kymmentä ehdokasta, jotka olivat Lucia-äänestyksessä mukana.
– Kiitos ajastanne ja sitoutumisestanne. Teidän panostuksenne ja kampanjoittenne ansiosta Lucia-keräys on saanut paljon näkyvyyttä eri puolilla maata. Suomen Lucia levittää valoa omalla tavallaan, kun taas teidän avullanne kerätyt varat tuovat toisenlaisen valonpilkahduksen monille lapsiperheille, jotka elävät haastavissa tilanteissa, sanoo vt. viestintäjohtaja Johanna Savander.
Keräyksen keulakuva
Lucia-keräyksestä saatavilla varoilla autetaan henkilöitä, jotka syystä tai toisesta tarvitsevat arjessaan tukea. Vuonna 2023 keräys tuotti 156 210,87 euroa. Osa varoista käytetään Folkhälsanin FamiljeKraft-leirien järjestämiseen. Leireille osallistuvat perheet saavat hengähdystauon arjen haasteista sekä tärkeää vertaistukea toisilta.
– Jokainen lahjoitettu euro edistää positiivista muutosta vaikeuksien kanssa kamppailevien lapsiperheiden arjessa. Siksi Folkhälsan on kiitollinen kaikista lahjoituksista, pienistä ja suurista, jotka tehdään Lucia-keräyksen hyväksi. FamiljeKraft-leireihimme osallistuvat lapsiperheet ovat äärimmäisen iloisia saadessaan hetken hengähdystauon arjesta ja siitä palapelistä, jota he joutuvat päivittäin kokoamaan. He tasapainoilevat talouden, sairauksien, diagnoosien, tukiverkoston puutteen ja monien muiden haasteiden kanssa. Lucia-keräys tukee heikoimmassa asemassa olevia lapsiperheitä siellä, missä apua tarvitaan eniten, sanoo HR- ja kehityspäällikkö Stina Heikkilä.
Suomen Lucia on Lucia-keräyksen keulakuva.
– Vaikka äänestys on päättynyt, on todella tärkeää, ettei Lucia-keräystä unohdeta. Toivonkin, että ne, joilla on mahdollisuus, vielä lahjoittaisivat keräykseen. Keräys jatkuu tammikuuhun saakka, ja on lapsiperheitä, jotka todella tarvitsevat keräyksen mahdollistamaa tukea. FamiljeKraft-leirit auttavat monia perheitä saamaan taukoa raskaasta arjestaan, Suomen Lucia 2024 Daniela Owusu sanoo.